Jäsentapaamiset

 

ENSIKERTALAISENA JÄSENTAPAHTUMASSA

 

Ennen vuoden 2021 syyskokoukseen ilmoittautumista pohdin, että onkohan siellä kivaa ja sovinko joukkoon. Päädyin kuitenkin ajattelemaan, että siellä missä samoja kokemuksia omaavat kokoontuvat, syntyy syvempää yhteyttä, ja ehkä voin oppia jotakin uutta Addisonin taudista, johon olin tuoreeltaan sairastunut. Uteliaisuus voitti jännityksen ja epäröinnin, joten ilmoittauduin. Ja se kannatti monella tapaa!

 

Tampereen kupeessa sijaitseva Nokian Eden -kylpylähotelli oli mieluisa paikka syyskokoukselle, sillä rakastan kylpylöitä. Vastaanotto Edenissä oli lämmin edellisen ja nykyisen hallituksen jäsenen Rauno “Rane” Ryynäsen toimesta. Minulle tuli heti tervetullut olo ja jännitys alkoi sulaa pois.

 

Itse syyskokouksen kokoustila oli avara, mutta niin, että kaikki kuulivat toisensa myös lämminhenkisen esittelykierroksen merkeissä. Kiinnostavassa kokouksessa, jonka veti väistyvä puheenjohtaja Jukka Lampila, käytiin läpi kokouksen asiasisältöä ja valittiin tuleva, tammikuussa 2022 aloittanut hallitus, jonka puheenjohtajaksi äänestettiin Minna Jokela. Hallitukseen äänestettiin myös juuri vastuuroolinsa vastaanottaneet varapuheenjohtaja Piia Ukonaho ja sihteeri Minna Haapa-aho sekä jäsenet Ninja Kylänpää ja Virpi Tanskanen ja varajäsenet Tiina Lampila, Sanna Ryynänen ja Tuukka Liukkonen. Yhdistyksen jäsenten välinen henki oli hyvä ja ilmapiiri oli vapautunut koko syyskokouksen ajan, joten koin olevani juuri oikeassa porukassa. Mielenkiintoisena syyskokouksen osiona nostan erikseen esille selkeän Solu-Cortef -hydrokortisonipistoskoulutuksen, jonka Piia piti.

 

Ruokapuolella herkuteltiin monipuolisia ruokia, joista varmasti jokainen löysi oman suosikkinsa, ja yhtä lailla tärkeää oli se, että ruokaillessa ja kahvitellessa sai rennosti tutustua uusiin ihmisiin ja olla oma itsensä. Buffetin ja kahvihetkien antimet eivät loppunut kesken, ja joukkomme energiatasot pysyivät positiivisesti virittyneinä läpi syyskokousviikonlopun. Osallistujilla oli myös mahdollisuus kylpeä molempina päivinä, mikä oli erittäin virkistävää ja rentouttavaa!

 

Olisiko sinun aika osallistua jäsentapahtumaan tänä vuonna?

 

Kirjoittanut yhdistyksen varajäsen Tuukka Liukkonen

 


 

Tervetuloa syyskokousviikonloppuun 13.-14.11.2021 Eden, Nokia.

 


 

Kevätkokous järjestetään 17.4.2021 klo 14 alkaen Teams-kokouksena. 

 



Tervetuloa syyskokousviikonloppuun 17.-18.10.2020 Invalidiliitto ry:n kuntoutusyksikkö Verve, Lahti.

 


 

Tervetuloa kevätkokousviikonloppuun 25.-26.4.2020 Kylpylähotelli ja Day Spa Scandic Laajavuori, Jyväskylä. Huom! Siirretty 17.10. Verve Lahti.

 


 

Tervetuloa syyskokousviikonloppuun 5. - 6.10.2019 Hotelli Sveitsi, Hyvinkää.

 


 

Tervetuloa kevätkokousviikonloppuun 13.-14.4.2019, Lappeenranta Spa.

 


 

Tervetuloa syyskokousviikonloppuun 3-4.11.2018 Salon Lehmirantaan.

 


 

Tervetuloa kevätkokousviikonloppuun 24-25.3.2018 Hankasalmen Revontuleen.

 


 

Tervetuloa syyskokousviikonloppuun 21-22.10.2017 Turun Kylpylähotelli Caribiaan.

 


 

Apeced ja Addison ry:n kevättapaamisviikonloppu 1-2.4.2017

Kuopio Hotelli IsoValkeinen

Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen

puheenjohtaja Jarmo Jääskeläisen luento

  


 

Syyskokousviikonloppu 8.-9.10.2016 

22 h -risteily Tallinnaan, laivana M/S Baltic Queen 

 


 

Kevätkokous 16.-17.4.2016 Erityisosaamiskeskus Suvituuli, Turun Hirvensalo.

 


 

Syyskokous 3.-4.10.2015 Hotelli Presidentti, Helsinki.

 


 

Kevätkokous 25.-26.4.2015 Siikaniemen kurssikeskus, Lahti.

 


Kiitos syyskokoukseen osallistuneille Naantalissa 4.10.2014.   

 


 

Kiitos ylimääräiseen jäsenkokoukseen Helsingissä 16.8.2014 osallistuneille. 

Apeced ja Addison ry:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin

lääketieteellisen teknologian emeritusprofessori Kai Krohn.

 

 


 

Kiitos kaikille Polvijärven jäsentapaamiseen 17-18.5.2014 osallistuneille.

  



Apeced ja Addison ry:n syystapaaminen 5.-6.10.2013 Lahti. 


Jäsentapaamisen yhteydessä Endokrinologi Vesa Ilvesmäen


Ajankohtaista tietoa lisämunuaisen sairauksista –luento


Aikaa on varattu myös yleisön kysymyksille.



 

 

 

 


 

 

 

 

 



TERVETULOA MUKAAN VAIKUTTAMAAN!


Hei kaikki yhdistyksen jäsenet, edelleen kaipaamme aktiiveja jäseniä jotka omalla pienellä tai suuremmalla työpanoksella tulevat mukaan toimimaan yhteisen edun hyväksi.


Hallituskin kaipaisi mukaan Addison-aktiiveja ajamaan omasta näkökulmastaan asioita eteenpäin.


Tulkaa siis mukaan kehittämään APS I ja APS II sekä Addison- potilaiden omaa potilasyhdistystä.


Tästä työstä saatava hyöty tulee meille itsellemme!


Mitä haluatte potilasyhdistykseltänne?


Tulkaa tapaamisiin ja/tai ottakaa rohkeasti yhteyttä