Pernan vajaatoiminta

Pernan vajaatoiminta tai pernan puutos eli asplenia

Perna sijaitsee vatsaontelon yläosassa vasemmalla puolella alimpien kylkiluiden suojassa. Se poistaa verenkierrosta vanhentuneita punasoluja ja toimii verihiutaleiden varastona. Se osallistuu bakteereiden, virusten ja muiden pieneliöiden torjuntaan.

Pernan puutoksen syy on todennäköisesti autoimmuunituho, joka voi tapahtua kasvuiässä tai myöhemmin. Ihminen selviää ilman pernaakin, mutta sen vajaatoiminta altistaa tiettyjen bakteerien aiheuttamille vaikeille infektioille. Pernan vajaatoiminta havaitaan verikokeilla ja sen koko voidaan tutkia ultraäänitutkimuksella.

Hoitona annetaan rokotukset kolmea bakteeriryhmää vastaan (pneumokokki, hemofilus ja meningokokki) sekä vuotuinen influenssarokotus.

 

 

 

Ote professori Jaakko Perheentuvan potilasohjeesta 2006:

Pernan puuttuminen

Pernan puuttumisen tai kutistumisen havaitsemiseksi on aika ajoin tutkittava mikroskoopilla veren punasolut, jotta mahdolliseen pernahäiriöön liittyvät Howell-Jolly-kappaleet todetaan niissä. Ultraäänitutkimuksella voidaan pernan koko mitata. Pernan vajaatoiminta edellyttää rokotukset kolmea bakteerilajia vastaan.